Asuin Ghanassa lapsena, vanhempani veivät minut sinne alle vuoden ikäisenä vauvana. Kävin koulua paikallisessa koulussa ainoana valkoisena oppilaana, ihoani ihmeteltiin ja nipisteltiin, mutta sittemmin sulauduin joukkoon ja pian jo remusin yhdessä muiden kanssa. Lauloimme, leikimme ja kuljimme koulumatkat yhdessä. Jos innostuin remuamaan liikaa, opettaja läimäytti viivoittimella näpeilleni. Pärjäsin melko mukavasti koulussa, vain yhdessä aineessa en oikein menestynyt ja siitä opettaja huomautti vanhemmilleni että pitäisi kotona harjoitella ahkerammin.
”Telling stories” oli se missä en ollut kovin hyvä. Kotona sitten vanhempani vitsailivat että Ghanassa opetellaan valehtelemaan sujuvasti jo lapsena. ”Telling stories” voidaan myös ajatella luovuuden vahvistamisena, onhan se kiva kertoa tarinoita. On myös kiva kuunnella ja lukea tarinoita. Mutta sitten on myös tilanteita missä totuus olisi hyvä tietää. Suomalainen käsitys totuuden puhumisesta ja pyrkimys puhua totta on tässä maailmassa ilmeisesti ainutlaatuinen. Totuus on vaikea käsite ja ehkä totuuden muuntaminen muuksi onkin yleisempää kuin luulemme.
Naapurissamme asui englantilainen perhe. He ihmettelivät vanhempiani, sillä heillä lapsensa olivat sisäoppilaitoksissa Englannissa. Heille ei olisi tullut mieleenkään laittaa lapsiaan paikalliseen kouluun. Suomalaisina me emme ajatelleet sillä tavoin. Suomalaisuus on aika usein ihana asia.
Suomella ei ole ollut siirtomaita, eikä meillä ole sellaista kolonialistista historiaa kuin usealla muulla eurooppalaisella maalla on. Mutta olemme olleet ja edelleen olemme mukana kehittyneiden maiden harjoittamassa kehitysmaiden taloudellisessa hyväksikäytössä. Kolonialismiin kuuluu poliittisiin rakenteisiin ja kulttuuriin puuttuminen, mutta missä sitten menee kulttuurien kohtaamisen ja rakentavan vuorovaikutuksen raja? Missä kohdassa ja miksi se muuttuu toisten asioiden muuttamiseen oman kulttuurin kaltaiseksi, jopa väkivallan keinoin? Kun istun Ghanassa meren rannalla, katson ulapalle ja voin kuvitella miltä se näytti kun eurooppalaiset laivat purjehtivat horisonttiin. Millainen Ghana olisi nyt jos eurooppalaiset eivät olisi tehneet asioita mitä tekivät Ghanassa ja muualla Afrikassa? Mennyttä ei voi muuttaa, emmekä voi tietää miltä Ghana ja Afrikka näyttäisi ilman kolonialismin ja imperialismin vaikutusta.
Toivoisin että meille suomalaisille kouluissa opetettaisiin enemmän Afrikasta ja sen historiasta. Afrikassa on ollut käsittämättömän vauraita kuningaskuntia, häikäisevää arkkitehtuuria, taidetta ja kaikkea sitä, millä me luokittelemme itsemme ja länsimaiset kulttuurit. Afrikka on maapallon toiseksi suurin manner ja välillä tuntuu että valtaosalla länsimaisista ihmisistä on puutteellinen ja osittain jopa väärä käsitys sen kansoista, kulttuureista ja historiasta.
Olen keski-ikäinen, keskiluokkainen ja keskituloinen suomalainen nainen, jolla on maantienvärinen tukka ja harmaanvihreät silmät. 162 cm pitkä ja hieman ylipainoinen. Ollut naimisissa, eronnut/karannut ja aikuisen tyttären äiti. Koen että minulla on aikaa ja resursseja tehdä jotain merkityksellistä.
Matkalla Ghanassa, helmikuussa 2017, ryhdyin suunnittelemaan konkreettisia toimia millä vaikuttaa köyhyyteen, eriarvoisuuteen ja niiden mukanaan tuomiin ongelmiin. Näin myös mahdollisuuksia miten olla mukana rakentamassa Ghanaa, tukea paikallista kulttuuria ja kansan omaa identiteettiä käytännön tasolla, vaikka ihan pieninä tekoina. Samalla voin Suomessa jakaa tietoa Ghanasta ja yrittää kertoa millainen on Ghana nyt ja millainen se on ollut aiemmin.
Pyöritin pientä musiikkikoulua Ghanassa 2018-2019. Näin miten lapset oppivat ja miten motivoituneita he olivat. Miten onnelliseksi koko suku tuli kun heidän lapset olivat radiossa soittamassa ja laulamassa. En ikinä unohda ghanalaisen mummon onnenkyyneliä ja hänen katsettaan kun silmämme kohtasivat. Pystyin pienimuotoisesti työllistämään paikallisia opettajia ja tarjoamaan myös pienen äänitysstudion muusikoille. Tulin myös huijatuksi, mutta olin varautunut siihen vaihtoehtoon ja selvisin vähällä. Kun on kyse ihmisistä joille jokapäiväinen elämä on taistelua, on selvä että kaikki konstit ovat silloin käytössä.
Ghanassa on myös todella rikkaita ihmisiä. Maseratista astuu ulos pariskunta, nainen kaunis kuin veistos, yllään tyköistuva kimalteleva leninki, kädessään valtava timanttisormus, sellaiset korot kengissään että minä en osaisi edes istuessa niitä pitää. Miehellä häikäisevän valkoinen puku yllään, hiukset leikattu trendikkäästi, kiiltävät mustat merkkikengät ja kultainen rannekello ranteessaan. He asuvat linnoissa joissa on kalterit, sähköaidat, turvamiehet ja vahtikoirat.
Mikä onni onkaan suomalainen tasa-arvoinen yhteiskunta. Sen meille mahdollistaa tasa-arvoinen ja kaikille tarjolla oleva laadukas koulutus. Kouluruokailu. Taideaineet suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Opettajien osaamistaso. Voi meitä onnellisia suomalaisia!
Lähden Ghanaan seuraavan kerran heinäkuun lopussa. Nyt meillä on toimitilat vuokrattuna, kalusto hankittuna ja ensimmäiset kurssit alkavat elokuun puolivälissä. Finnish Education Outreach ry:n toiminnan kautta pystymme tukemaan ja auttamaan sekä ghanalaisia että suomalaisia rakentamaan yhdessä parempaa maailmaa meille kaikille. Myös sinä voit tukea toimintaamme liittymällä jäseneksi tai antamalla rahalahjoituksen, yksikin euro on Ghanassa suuri raha ja auttaa meitä tekemään enemmän. Toimintamme on läpinäkyvää ja rahat käytetään koulutukseen Ghanassa. Voit seurata toimintaamme täällä nettisivulla ja kohta myös Facebook- ja Instagram-tileillä.
Voit myös tulla mukaan toimintaamme vapaaehtoistyöntekijänä Ghanassa, ota rohkeasti yhteyttä!
